Siirry sisältöön

Tervetuloa Lapin kappeliseurakunnan sivulle!

Lapin kappeliseurakunta on osa Rauman seurakuntaa. Kappeliseurakunnassa järjestetään paljon toimintaa eri ikäisille seurakuntalaisille.

Lapin kappeliseurakunta

Lapin kappeliseurakunta käsittää vuoden 2008 asti toimineen itsenäisen Lapin seurakunnan alueen. Lapin kunnan liittyessä Raumaan, myös Lapin seurakunta liitettiin osaksi Rauman seurakuntaa vuoden 2009 alussa, ja seurakuntaan perustettiin entisen Lapin seurakunnan alueen käsittävä Lapin kappeliseurakunta.

Lapin kappeliseurakunnassa järjestetään paljon toimintaa eri ikäisille seurakuntalaisille. Tervetuloa mukaan!

Etualalla hautakiviä, taustalla punainen puukirkko.

Säännöllinen jumalanpalveluselämä

Lapin kirkossa vietetään klo 10 messuja ja sanajumalanpalveluksia vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Lapin kirkossa voidaan toimittaa monena kuukautena kolme klo 10 jumalanpalvelusta sunnuntaisin. Niinä kuukausina, jolloin Lapin kirkossa on kolmena sunnuntaina klo 10 alkava jumalanpalvelus, yleensä yksi niistä on 1700-luvun käsi- ja virsikirjan ehtoollisjumalanpalvelus. Viime vuosien ja vuosikymmenien aikana vakiintuneet kirkkotilaisuudet pidetään edelleen Lapin kirkossa, myös iltaisin.

Lapin kirkon urut.

Apua ja tukea

Jos tarvitset apua ja tukea haastavaan elämäntilanteeseen, diakoniatyö toimii myös Lapin alueella.

Kädet kämmenet ylöspäin. Käsien päällä keltainen kukka.

Lapin kappeliseurakunnan syksy 2026

Jumalanpalvelusten lisäksi Lapin seurakuntakodissa kokoontuu pienpiirejä. Lähetysiltoja pidetään joka toinen tiistai klo 18 parittomilla kalenteriviikoilla 1.12. asti. Kerran kuussa on keskiviikkoisin rukoilevaisseurat klo 18. Diakoniatyö järjestää kerran kuukaudessa eläkeläisten virkistyspäivän. Seurakuntakodissa järjestetään myös nuorten toimintaa.

Lapin kappeliseurakunnan tapahtumia

Katso kaikki tapahtumat
Lapin kappeliseurakunta
Raamattupiiri
Lapin seurakuntakoti
Pyhän Ristin kirkko
Lapin kappeliseurakunta
Miesten piiri
Lapin seurakuntakoti
Pyhän Ristin kirkko
Lapin kappeliseurakunta, Rauman seurakunta
Lapin Eläkeikäisten Virkistyspäivä
–
Lapin srk-koti, Hiedastentie 6
lehti
Lapin kappeliseurakunta
1700-luvun käsi- ja virsikirjan ehtoollisjumalanpalvelus
Lapin kirkko
Pyhän Ristin kirkko
Lapin kappeliseurakunta
Sadonkorjuun kiitossanajumalanpalvelus
Lapin kirkko
Pyhän Ristin kirkko
Lapin kappeliseurakunta, Rauman seurakunta
Lapin Naisten Kilta
Lapin srk-koti, Hiedastentie 6
Pyhän Ristin kirkko

Seurakunnan tilat

Lähellä sijaitsevia tiloja ja kohteita.

  • Lapin hautausmaa
    Hautausmaa

    Kirkkotie 23, 27230 Rauma

  • Lapin kirkko

    Kirkkotie 23, 27230 Lappi

    Max 500 henkilöä

  • Lapin seurakuntakoti

    Hiedastentie 6, 27230 Rauma

    Max 120 henkilöä

  • Lapin kappeliseurakunnan johtokunta

    Lapin kappeliseurakunnassa toimii johtokunta, jonka alaan kuuluvat kappeliseurakunnan jumalanpalveluselämä, kirkolliset toimitukset, aikuistyö ja muu yleinen seurakuntatyö.

    Lapin kappeliseurakunnan johtokunnan 2024-2026 kokoonpano

    Päivitetty 15.12.2025

    Varsinaiset jäsenet: Iisak Pertola (puheenjohtaja), Hannu Vapola, Sanna-Kaisa Lehto, Eija Ollila (varapuheenjohtaja), Kati Pertola, Elias Halminen, Irma Salo ja Jarkko Laukkanen. Kirkkoneuvoston edustaja Lapin kappeliseurakunnan johtokunnassa on Outi Yli-Antola. 

    Varajäsenet: Eeva Anttila, Pertti Varjo, Tuula Vaahtera ja Ari Kuusela.

    Kappeliseurakunnan johtokunnan sihteerinä toimii kappalainen Olavi Saurio.

    Lapin kappeliseurakunnan johtokunnan pöytäkirjat
    Lapin kappeliseurakunnan toimintakertomukset
    Lapin kappeliseurakunnan toimintasuunnitelmat

    Työntekijöiden yhteystiedot

    • kappalainen

      Olavi Saurio

      Papisto

      Lapin kappeliseurakunnan yleisen seurakuntatyö. Yhteistoiminta muiden Raumalla toimivien kristillisten seurakuntien kanssa.

    • diakoniatyöntekijä

      Minna Rautiainen

      Diakoniatyöntekijät

      Lapin alueen diakoniatyö ja omaishoitajat

    • ylipuutarhuri

      Jouni Laaksonen

      Hauta-asiat

      Tavoitettavissa parhaiten puhelimitse arkisin klo 8–14. Toimiston osoite: Monnan kappeli, Kodisjoentie 284. Voit olla yhteydessä esim. hautapaikoista, tuhkan laskusta, muistomerkeistä ja hautausmaihin liittyvissä kysymyksissä.

    • seurakuntamestari

      Antti Haapanen

      Kiinteistöasiat