Siirry sisältöön

Tukea suruun

Rauman seurakunta tukee erilaisissa elämän kriiseissä. Suru on luonnollinen reaktio menetykseen. Surun keskellä on lupa hakea tukea ja nojautua toisiin ihmisiin. Seurakunta tukee monin tavoin surua kohdanneita. Kristillinen usko tuo suruun toivon näköalan.

Merinäköala, taivaanrantaan asti vettä.
Valkoinen höyhensiipi.
Paljon valkoisia kynttilöitä palamassa.
Hahtuvakukka.

Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole."

Joh.11:25-26

Oletko menettänyt läheisen ihmisen ja sinulla on nyt surua?

Sururyhmä

Läheisen kuoleman kivusta voi selvitä ajan kanssa. Usein surun jakaminen helpottaa. Suru ei ole staattinen tila, vaan sillä on oma polkunsa ja se muuttaa muotoaan. Sururyhmä on tarkoitettu yhdeksi askeleeksi tällä polulla. Sururyhmä on vertaistukiryhmä, joka perustuu ehdottomaan luottamuksellisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen.

Sururyhmään on hyvä tulla mukaan kun läheisen kuolemasta on kulunut jonkin aikaa. Yleensä hyvä aika on noin 2-6 kuukautta menetyksestä. Vertaistukiryhmässä jaetaan sekä omaa että muiden ryhmäläisten surua. Kuunteleminen on osa ryhmän toimintaa.

Toipuminen surusta on menetyksen todellisuuden hyväksymistä ja siihen sopeutumista, että kaipaus kuuluu nyt omaan elämään. Vertaistukeen pohjautuva ryhmä tarjoaa luottamuksellisen paikan käsitellä tapahtunutta. Tervetuloa mukaan ryhmään. Osallistuminen on maksutonta. 

Rauman seurakunta järjestää vuoden aikana kaksi sururyhmää. Lisätietoa sururyhmistä antaa pastori Satu Salminen, p. 044 769 1287.

Marraskuussa järjestetään muistohartaudet itsemurhan tehneiden läheisille ja huumeisiin kuolleille. Syksyllä järjestetään tyhjän sylin hartaus lapsensa menettäneille, lapsettomille ja kaikille tyhjää syliä sureville.

Sururyhmä syyskaudella 2026

Sururyhmä on kiinteä vertaistukiryhmä, johon liitytään ensimmäisellä kerralla ja johon kuulutaan ryhmän kokoontumisten ajan. Ryhmä on maksuton. Ryhmän ilmoittautuminen aukeaa syksyllä. Ryhmää ohjaavat pastori Markku Mikkola ja diakonia Susanna Niemi.

Ota yhteyttä
Hahtuvakukka.

Myös lapsilla on oikeus suruun ja aikuisen tukeen

Lohtunallet ovat vapaaehtoisten lahjoittamia nalleja, joita seurakunnasta voidaan antaa lohduksi lapselle suuren surun hetkellä.

”Jumala, lohduta minua, kun olen surullinen.
Halaa minua, kun en yllä halaamaan häntä, jota kaipaan.
Ole lähellä, kun minulla on ikävä.
Silitä minut siunauksesi suojaan.”

-Kotien rukouskirja-

Värikkäitä nalleja kasassa keltaisella tuolilla.

Lapsensa menettäneiden vanhempien vertaistukiryhmä

Raumalla kokoontuu ryhmä lapsensa menettäneille perhekeskus Etelätuulessa.

Ryhmä kokoontuu joka kuukauden 3. maanantai klo 17.30-19 Cafe Perhekeskuksen tiloissa (Nortamonkatu 30, 26100 Rauma).

Ryhmä on avoin, joten mukaan voi tulla milloin vain, käydä kerran tai olla mukana joka kerta.

Sumuinen sinisävyinen pilvimaisema.
Merinäköala, taivaanrantaan asti vettä.

Seurakunta järjestää hartauksia ja muistotilaisuuksia läheisensä menettäneille

Tyhjän sylin hartaus Mikkelinpäivän aikaan syksyllä Kordelinin kappelissa. Hartauteen kutsutaan lapsensa menettäneitä, lapsettomia ja kaikkia tyhjää syliä surevia. Tervetuloa sytyttämään kynttilä kaipauksen ja toivon merkiksi.

Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus Pyhäinpäivän aikaan Kordelinin kappelissa. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma, jossa hiljennytään yhdessä ja sytytetään kynttilät läheisten muistolle.

Kynttilätapahtuma itsemurhan tehneiden läheisille marraskuussa Kordelinin kappelissa. Tule sytyttämään tuohus ja kuulemaan sanoja ja säveliä valosta. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Rauman seurakunta, Rauman MTY Friski Tuult(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) sekä MIELI Länsirannikon mielenterveys ry(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan).

Pyhäinpäivän aikana hautausmaille syttyy kynttilöiden valomeri ja kirkoissa muistellaan kuluneen vuoden aikana kuolleita seurakuntalaisia. Sen lisäksi, että muistamme pyhäinpäivänä rakkaitamme, tämä päivä muistuttaa meitä myös toivosta kohdata heidät jälleen. Vuoden aikana poisnukkuneiden seurakuntalaisten nimet luetaan Pyhän Ristin kirkon hartaudessa pyhäinpäivänä. Kodisjoen kirkossa muistetaan vuoden aikana poisnukkuneita kodisjokilaisia pyhäinpäivän messussa. Lapin kirkossa luetaan vuoden aikana kuolleiden nimet Lapin alueelta. Anttilan-Voiluodon kylätalolla järjestettävässä hartaudessa luetaan vuoden aikana pois nukkuneiden kyläläisten nimet.

Surun keskellä

Rauman seurakunta
Surevien kesäpäivä
Meriristi
Ilmoittaudu 22.6. mennessä Meriristi
Rauman seurakunta
Tyhjän sylin hartaus
Kordelinin kappeli
Yhdessä viemme kynttilän lohduksi pimeään.
Rauman seurakunta
Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus
Kordelinin kappeli
Käsien välissä kynttilä

Muistelupaikka mereen jääneille

Raumalle perustettiin muistelupaikka merestä lepopaikan saaneille, mereen hukkuneille ja mereen kadonneille 19.6.2024.

Muistelupaikka on syntynyt Rauman seurakunnan luottamushenkilöiden aloitteesta. Sopiva paikka muistomerkille löytyi seurakunnan ja Rauman kaupungin yhteistyönä Maanpäästä, kaupungin omistamalta luonnonkauniilta virkistysalueelta.

Kallio, johon on kiinnitetty muistolaatta. Taustalla merta.

Muistelupaikan osoite on Maanpäässä Laituritie 91, 26820 Rauma. Kohteeseen pääsee Laituritien päästä, kävellen muutamia kymmeniä metrejä kohti niemennokkaa. Alue on verrattain helposti saavutettavissa sekä yksi harvoista paikoista lähellä kaupunkikeskustaa, josta aukeaa näkymä avomerelle.

Teksti muistolaatassa on raumankielinen:

Heil, ko ova merel menny.
Heil, ko ova merehe jään.
Heil, ko ova merehe haodatt.

Teksti suomeksi:

Heille, jotka ovat merelle menneet.
Heille, jotka ovat mereen jääneet.
Heille, jotka ovat mereen haudattu.

Tyhjän sylin muistopaikka

Tyhjän sylin muistopaikka sijaitsee Rauman vanhalla hautausmaalla (Kaunisjärvenkatu 4), Kordelinin kappelin sisäänkäyntiä vastapäätä.

Muistopaikalla saa tulla näkyväksi se suuri suru, jota lapsettomuus tai lapsen kuolema tuo tulessaan. Muistopaikalla voi hiljentyä, sytyttää kynttilän, tuoda kukan ja saada hetkeksi lohtua. 

Paikka otettiin käyttöön syyskuussa 2022. Toive muistopaikasta oli noussut sekä seurakuntalaisilta että seurakunnan työntekijöiltä. Muistopaikalla on kivi, jonka päällä on surua symboloiva pieni pronssinen lintuveistos.

Muistomerkki on muistokivi, jonka päällä on surua symboloiva pieni pronssinen lintuveistos. Kivessä on teksti Lapselle, jota emme koskaan saaneet. Lapselle, jonka saimme vain hetkeksi. Kiven alareunassa on säe virrestä 499 Jumalan kämmenellä: Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. Taustalla hautausmaa.

Muistomerkissä on teksti: Lapselle, jota emme koskaan saaneet. Lapselle, jonka saimme vain hetkeksi. Kiven alareunassa on säe virrestä 499 Jumalan kämmenellä: Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

Ota yhteyttä

Päivystävä hengellinen työntekijä

Rauman seurakunnassa on tavoitettavissa päivystävä hengellinen työntekijä päivittäin klo 12–19 välisenä aikana numerosta 040 686 7700.

Päivystävän hengellisen työntekijän tehtävänä on ensisijaisesti tarjota päivystysluonteista, äkillisen tarpeen synnyttämää hengellistä ja eksistentiaalista keskustelutukea sitä tarvitseville. 

Kirkon keskusteluapu

Kirkon keskusteluapu on sinua varten, kun kaipaat henkistä tai hengellistä tukea. Päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia koulutettuja vapaaehtoisia ja kirkon työntekijöitä. Palvelua saa soittamalla, chatillä, nettikirjeellä tai perinteisen kirjepostin kautta.

Mies istuu ja puhuu puhelimeen.