Vanhukset jäävät Nepalissa pärjäilemään maaseudulle, nuoret hakevat töitä ulkomailta
Bisheswor Sada, 59, ei päässyt koskaan kouluun ja on siksi raatanut koko elämänsä raskaissa töissä. Yhteisvastuu haluaa vuonna 2026 varmistaa, etteivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ikäihmiset jää oman onnensa varaan.
”Minun iässäni moni alkaa jo menettää terveyttään, mutta minä olen edelleen aktiivinen ja pysynyt hyvässä kunnossa!”
Näin uhoaa vihannestenviljelijä Bisheswor Sada, 59 vuotta.
Etelä-Nepalissa asuva Bisheswor ei ole käynyt kouluja ja hän on suurimman osan elämästään raatanut raskaassa fyysisessä työssä. Hän kertoo joka aamu kiertäneensä varakkaampien ihmisten ovilla etsimässä peltotöitä, sillä ne jos mitkä Bisheswor hallitsee. Palkka maksettiin pellon antimina.
”Jos ei ollut töitä, ei ollut ruokaakaan”, mies sanoo.
Ikääntyminen on suuri tuntematon. Kukaan ei voi tietää, miten pitkälle oma terveys ja toimintakyky riittävät. Bisheswor ei ehkä ikävuosiltaan ole vielä suomalaisittain ajateltuna vanhus, mutta Nepalissa hän alkaa jo lähestyä eliniän keskimääräistä ylärajaa. Nepal on nuori kansakunta. Keski-ikä on vain 25 vuotta eikä siitä ole kuin puoli vuosisataa, kun nepalilaiset keskimäärin elivät vain noin 40-vuotiaiksi.
Terveyshuolet ovat toki jo tuttuja Bishesworille. Hänellä on säännöllinen lääkitys, johon rahat pitää saada riittämään.
”Syön, teen töitä, otan lääkkeet. Niin kaikki hoituu”, hän tokaisee.
Poikalapset tuovat vanhuudenturvan
Nepalissa ikääntyminen tarkoittaa myös muista riippuvaiseksi tulemista. Paras vanhuudenturva on yleensä niillä vanhemmilla, joille on syntynyt poikalapsia. Pojat jäävät miehiksi kasvettuaan ja vielä avioiduttuaankin vanhempiensa kotiin asumaan. Kun vanhemmat eivät enää jaksa suoriutua töistä ja jokapäiväisistä askareista, kotona vastuun ottavat pojat ja heidän vaimonsa ja lapsensa.
Bishesworillakin on kaksi aikuista poikaa. Heistä toinen asuu kotona ja toinen on ollut jo useamman vuoden töissä ulkomailla kuten tuhannet nuoret nepalilaiset. Bishesworin mukaan poika työskentelee Pohjois-Intiassa hotellissa.
Nuorten lähtö ulkomaille ei tarkoita vain rahavirtoja vanhemmille. Suuri osa etenkin maaseudulla elävistä nepalilaisista saa toimeentulonsa maanviljelystä. Kun nuoret ovat poissa, raskaat työt jäävät ikääntyville vanhemmille. Monissa tapauksissa kielitaidottomina köyhistä olosuhteista ulkomaille lähtevät saattavat joutua myös hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhreiksi.
Bisheswor on tyytyväinen, että pojan asiat tuntuvat olevan Intiassa kunnossa.
”Ikävöin poikaani. Hän on käynyt kotona ehkä kerran vuodessa, mutta välillä soittelemme toisillemme”, Bisheswor kertoo.
Bisheswor on onnellinen myös siitä, ettei hänen enää tarvitse kierrellä töitä kysymässä. Kirkon Ulkomaanavun (KUA) tuella hän on saanut oman pellon, jolla hän viljelee nyt vihanneksia. Okraa, sipulia, munakoisoja, mies luettelee esimerkkejä satokasveistaan.
”Työskentelen aamuisin pellolla ja kerään satoa. Sitten kävelen torille myymään vihannekset. Rahat annan vaimolle, hän tietää, mitä rahalla tehdään”, Bisheswor sanoo.
Teksti: Elisa Rimaila / Kirkon Ulkomaanapu
Kuvat: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu
