Siirry sisältöön

Häämusiikkia

Tälle sivulle on listattu joitakin tutuimpia häämarsseja vihkitilaisuuden musiikin suunnittelun avuksi.

Kukkakimppu, jonka päällä kaksi sormusta.

Musiikki voi olla myös muuta, sillä sopivaa urkumusiikkia on todella paljon. Mainittujen kappaleiden lisäksi vihkitilaisuuteen sopivia kappaleita löytyy esimerkiksi Bachilta, Mendelssohnilta, Guilmant’lta, Waltherilta, Widorilta ja Gigout’lta. Kanttoreilta voi pyytää myös urkuimprovisointia esimerkiksi jonkin virren tai hengellisen laulun teeman pohjalta. Urkumusiikin lisäksi häämarssit voivat olla myös muuta kirkkoon soveltuvaa soitinmusiikkia tai urkumusiikin ja instrumenttien yhdistelmiä. Instrumentaalimusiikista on mahdollista tehdä myös urkusovituksia.

Jokaisella kanttorilla on oma urkuohjelmisto. Uusien kappaleiden valmisteluajat vaihtelevat kanttoreiden kesken. Hääparien tulisi olla musiikista hyvissä ajoin yhteydessä kanttoreihin.

Vinkkejä vihkivirreksi:

​​​​​​​Linkit vievät Verkkovirsikirjaan.

Tutustu YouTubessa seurakunnan kanttoreiden laatimaan listaan häämusiikista

Katso myös Rauman seurakunnan YouTube-tilin Musiikki-soittolista(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan).