Yhteistyö päivähoidon kanssa
Seurakuntamme haluaa olla tukemassa päivähoidon katsomuskasvatuksen toteuttamista.
Tarjoamme tukea päivähoitoon:
-
Korimallin mukaisesti
Yhteistyön korimalli koostuu neljästä eri korista periaatteineen. Korit pohjautuvat Opetushallituksen ajankohtaiseen ohjeistukseen sekä opetus-ja kulttuuriministeriön muistioon Yhdessä lasten ja nuorten hyväksi.
-
Päivähoidon tarpeen mukaan
Päivähoidon henkilökuntaa seurakunnassamme palvelee lastenohjaaja Jenni Saario ja Minna Elo.
-
Tarjoamalla materiaaleja
Seurakunnasta on mahdollista saada myös materiaalia, ja tarpeen mukaan varhaiskasvatuksen ohjaaja voi olla mukana miettimässä arjen uskonnollisuuteen, traditioihin ja lasten kysymyksiin liittyviä asioita yksiköissä.
Tarjoamme päivähoitoon:
- Pienille lapsille: Laulu- ja lorutuokio.
- 4–6-vuotiaille: Kaveritaitotuokio.
- 4-vuotiaasta ylöspäin: Rauha kantaa -tuokio.
- 5-vuotiaille Helmiryhmämateriaalin, jonka avulla voitte toteuttaa helmiryhmää omassa ryhmässänne oman aikataulunne mukaisesti. Helmiryhmässätutustutaan Martin Lönnebon kehittämään helminauhaan, jossa jokaisella helmellä on oma nimi ja merkitys. Helmet johdattelevat keskustelemaan eri kulttuurien tavoista ja perinteistä ja, vaikka työskentelyssä käytetään rukoushelminauhaa kyse ei ole uskonnon harjoittamisesta eikä kristillisestä kasvatuksesta. Helmiryhmässä luetaan myös Molli kirjaa, jonka avulla opetellaan tunnistamaan ja nimeämään tunteita.
- 5-vuotiaille: Minätalo -kokonaisuus (4 kertaa).
- Esikoululaisille jännittävää kirkkoseikkailua Kirkonrotta Kaaprielin matkassa. Tästä taustatietoa esikouluryhmille myöhemmin.
Kirkko oppimisympäristönä – tutustumiskäynti
Teillä on myös mahdollisuus varata Kirkko oppimisympäristönä – tutustumiskäynti. Käynnillä tutustumme kirkon tilaan, esineisiin ja tarinoihin lasten ikätasolle sopivalla ja toiminnallisella tavalla. Käyntiin voi sisältyä tutkimista, ihmettelyä, luovaa ilmaisua yms., sekä lasten kysymyksiä.
Kaikki edellä mainitut tuokiot ovat katsomuskasvatuksellisia eli ne sopivat ihan jokaiselle. Korvaavaa toimintaa päiväkodissa ei tarvitse järjestää. Jos kiinnostuit jostakin tarjolla olevasta toiminnasta, niin ota rohkeasti yhteyttä ja sovitaan vierailulle sopiva ajankohta.
Yhteistyötä varhaiskasvatuksen kanssa tehdään Korimallin mukaisesti
Yhteistyön korimalli on suunnattu kasvatuksen ammattilaisille päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa sekä yhteistyökumppaneille katsomusyhteisöissä.
Yhteistyön korimalli koostuu neljästä eri korista periaatteineen. Korit pohjautuvat Opetushallituksen ajankohtaiseen ohjeistukseen (korit 1-3) sekä opetus-ja kulttuuriministeriön muistioon Yhdessä lasten ja nuorten hyväksi (kori 4).
Oheisesta linkistä pääset katsomaan, miten korien sisältöjä toteutetaan Raumalla.
Ota yhteyttä
-
lastenohjaaja
Jenni SaarioLastenohjaajat
-
lastenohjaaja
Minna EloLastenohjaajat