Rippikoulu
Rippikoulu on paikka, jossa nuori saa miettiä elämän tärkeitä asioita. Rauman riparilla nuori voi vahvistaa omaa identiteettiään eli käsitystä itsestään ja pohtia sitä, mikä elämässä on hänelle tärkeää.
Tervetuloa Rauman riparille!
Rippikoulu on merkittävä ja ainutlaatuinen vaihe elämässä. Raumalla on monenlaisia tapoja osallistua rippikouluun ja saat tarvittaessa apua sen miettimiseen, mikä on sinulle paras tapa.
Rippikoulussa on luvassa yhdessäoloa ja yhteistä keskustelua kristinuskon ja elämän erilaisista teemoista. Rippikouluun voit tulla omana itsenäsi ja ilman pelkoa tulla kiusatuksi, sillä ripari on kiusaamisvapaa vyöhyke.
Riparilla on opetuksen lisäksi luvassa monenlaista kivaa tekemistä: iltaohjelmaa, pelihetkiä, saunomista ja uimista sekä muuta vapaa-aikaa. Mukana ovat jokaisella leirillä leirin omat mukavat isoset, jotka toimivat leiriläisten tukena ja järjestävät ohjelmaa.
Rippikoulussa on mahdollisuus pohtia elämän suuria kysymyksiä itsenäisesti ja yhdessä muiden kanssa. Lisäksi rippikoulussa saa viettää aikaa niin muiden nuorten kuin Jumalankin kanssa.
Raumalla järjestetään rippileirejä hienoissa ja ainutlaatuisissa leirikeskuksissa – Karvatin saarella, Meriristissä ja Narvin kesäkodilla. Rippileiri on monelle leirin käyneelle ikimuistoinen kokemus.
Tiesitkö, että rippikouluun kuuluu muutakin kuin leiri tai viikon opetusjakso? Jokaiseen rippikouluun kuuluu tapaamisia ennen varsinaista opetusjaksoa. Niiden aikana tutustutaan ryhmään ja seurakunnan toimintaan. Luvassa on ainutlaatuinen kokemus ja uusien ihmisten tapaamista.
Rauman riparille ilmoittautuminen
Riparille ilmoittaudutaan seurakunnan nettisivujen kautta. Voit ilmoittautua Rauman riparille ja Rauman kotiseurakuntajaksolle (muualla kuin Rauman seurakunnassa riparin käyvät) 2.–18.9.2026 välisenä aikana.
Jos ilmoittautumisessa on ongelmia tai jos mietit, millainen ripari sopisi sinulle parhaiten, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen lotta.hatakka@evl.fi, tai soittaa numeroon 044 7691291.
Ilmoittautuminen vuoden 2027 rippikouluun alkaa 2.9.2026 ja ilmoittautua voi 18.9. saakka.
Ohje ripari-ilmoittautumiseen verkossa
Rippikoululainen ei voi itse ilmoittautua riparille, vaan huoltaja tunnistautuu vahvalla tunnistautumisella ilmoittautumislomakkeelle ja täyttää sekä omat että rippikoululaista koskevat tiedot.
1. Rippikoululaisen ja huoltajan henkilötiedot
Täytä huolellisesti kaikki lomakkeessa kysytyt henkilö- ja yhteystiedot. Kaikki posti riparivuoden aikana lähetetään ilmoittautumisessa annettuihin sähköpostiosoitteisiin.
2. Riparitoive
Valitse lomakkeen alasvetovalikosta, millaiselle riparille ensisijaisesti halutaan tai onko nuoresi käymässä rippikoulun muualla tai vasta vuonna 2028.
Huom. Jos kesän leiririparille ilmoittautuva nuori haluaa varmistaa pääsyn samalle riparille kavereiden kanssa, hänen on sovittava ilmoittautumisesta etukäteen enintään kolmen kaverinsa kanssa. Vain kaveriporukan ensimmäinen ilmoitetaan valitsemalla rippikoulutyyppi. Ensimmäinen ilmoittautuja saa kaverikoodin, jolla muut porukasta sitten ilmoittautuvat leirityypin valitsemisen sijaan.
Jos nuori haluaa tulla konfirmoiduksi Lapin kirkossa, tai Kodisjoen kirkossa, muista merkitä se lomakkeelle sille varattuun kohtaan. Nämä konfirmaatiot pidetään syksyn alussa, joten niihin voi osallistua minkä tahansa leirin käynyt nuori.
3. Kaveritoive
Ilmoittautumisessa on mahdollista käyttää kaverikoodia, jonka avulla enintään neljän kaverin porukka pääsee samalle leirille. Kaverikoodi toimii niin, että nuori miettii ensin yhdessä kavereidensa kanssa kaveritoiveita ja leiritoiveita. Kun he ovat päässeet niistä yhteisymmärrykseen, joku kaveriporukasta ilmoittautuu (hänen huoltajansa) ensimmäisenä, niin että valitsee leirityypiksi ”kesän leiriripari Meriristissä tai Karvatissa”. Ilmoittautumisessa muodostuu kaverikoodi, jonka voi käyttää enintään kolme ilmoittautujaa. Harkitkaa siis tarkkaan, keille koodi jaetaan. Muita leirityyppejä on yksi ryhmä kutakin, joten kaverikoodilla ilmoittautumista ei tarvita.
Huom! Jos ilmoittaudutaan kaverilta saadulla koodilla, ei saa valita leirityyppiä. Se on kaverin ilmoittautumisen yhteydessä jo valittu.
4. Rippikoulun ajankohtaan liittyvät esteet (kesän leiririparit)
Leiriripareita järjestetään tasaisesti koko kesäloman ajan. Jos sinulla on jo ennalta tiedossa, että nuorella on este jossain vaiheessa kesää, kerro milloin nuori ei voi osallistua riparille tai konfirmaatioon. Mahdollisia esteitä ovat esim. kesätyösuunnitelmat, lomamatkat tai jo ennalta tiedossa olevat har- rastusesteet. Huomioithan myös, että leiriä ennen on ryhmän yhteinen riparipäivä, jossa valmistaudutaan leirijaksoon (saman viikon maanantai tai tiistai) ja ryhmien konfirmaatiot ajoittuvat sen viikon viikonloppuun, jolloin leiri päättyy. Juhannusviikonloppuna ei ole konfirmaatioita, joten sen osalta konfirmaatiot siirtyvät seuraavaan viikonloppuun.
5. Muut huomioitavat asiat ja terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät kysymykset
Täytä huolellisesti nuoren terveyttä ja turvallisuutta koskevat tiedot. Näiden tietojen avulla pystymme järjestämään jokaiselle nuorelle mahdollisimman hyvän ja turvallisen riparikokemuksen. Erityisen tärkeää on saada tieto mahdollisesta pienryhmäopiskelusta, aisti- tai liikuntavammasta, oppimisvaikeuksista sekä neuro- tai autismikirjon haasteista, jotta voimme tarvittaessa yhdessä huoltajan kanssa keskustellen miettiä, miten nuori saisi sen tuen, mitä hän riparinsa aikana tarvitsee.
6. Huoltajan tiedot, tietosuoja ja laskutusosoite
Toimiva sähköpostiosoite on tärkeä, koska rippikouluun liittyvää yhteydenpi- toa pidetään sähköpostitse. Voit lisätä oman sähköpostiosoitteesi (huoltaja) lisäksi myös nuoren oman sähköpostiosoitteen ja toisen huoltajan sähköpostiosoitteen, jos hekin haluavat saada tietoa nuoren ripariin liittyen.
Rauman riparille osallistumisen edellytyksenä on, että hyväksytte ilmoittajan luovuttamien tietojen keräämisen, säilyttämisen ja käsittelyn rippikoulun osallistumisen edellyttämällä tavalla rippikoulun aikana. Kaikkia kerättyjä tietoja käsitellään seurakunnan tietosuoja-asetusten mukaisesti. Rekisteriselosteessa on tarkemmin kerrottu tietojen käsittelystä ja hävittämisestä rippikouluvuoden jälkeen.
Huom! Ripareista mahdollisesti perittävät maksut lähetetään laskuna suoraan rippikoululaisen huoltajalle, huoltajan nimellä ja huoltajan ilmoittamaan osoitteeseen. Mahdollinen maksuvapautus tai -alennus pitää hakea jo hyvissä ajoin, jotta laskut eivät automatisoidun laskutuksen vuoksi ajaudu vahingossa perintään. Riparilaskut lähetetään hyvissä ajoin ennen leirin tai päiväriparin alkua – kaikkien kesän ripareiden osalta jo kevään aikana.
Tervetuloa Rauman riparille!
Erilaiset riparivaihtoehdot
Rippikoulun voi käydä monella eri tavalla. Mietithän tarkasti yhdessä huoltajiesi kanssa, mikä voisi olla paras tapa juuri sinulle rippikoulun käymiseen.
Leirimuotoiselle riparille osallistuminen onnistuu helpoiten, jos sinulla on seuraavanlaisia taitoja ja valmiuksia:
- pystyt noudattamaan yhteisiä sääntöjä ja aikuisten antamia ohjeita
- pystyt toimimaan isommassakin ryhmässä
- pystyt majoittumaan ja nukkumaan muiden kanssa samassa huoneessa. Myös pesutilat ja wc:t saattavat olla muidenkin kuin sinun käytössäsi (tai pystyt järjestämään kyydit itsellesi kotiyöpymistä varten, leiripäivän kesto n. 9–22.30)
- oma terveydentilasi on riittävästi hallinnassa niin, etteivät oireet kuormita liikaa sinua, kavereitasi, isosia tai työntekijöitä
- sinulla on seuraavat perustaidot: luku- ja kirjoitustaito, kellon tunteminen, kyky huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta, omatoiminen ja riittävä syöminen
- pystyt olemaan osan päivästä ilman puhelinta (ei koske esim. verensokerin seurantaa tms.)
- sinulla ei ole päihdeongelmaa etkä käytä nikotiinituotteita
Leirin aikataulu on melko tiivis ja riparipäivät sisältävät yhteistä keskustelua, yhdessä tekemistä ja kokemista sekä leikkimistä ja pelailemista.
Tarjoamme myös muita vaihtoehtoja käydä ripari kuin leiriripari. Jos sinulla on leiritaidoissa ja -valmiuksissa vielä puutteita, mutta haluaisit osallistua leirille, kerrottehan tilanteesta ilmoittautumisen yhteydessä. Voimme yhdessä miettiä, miten osallistuminen onnistuisi. Joskus on hyvä vaihtoehto siirtää riparin käyminen seuraavaan vuoteen tai ilmoittautua riparille, jossa pystytään paremmin ottamaan yksilöllisiä tarpeita huomioon.
Jos käy koulua pienryhmässä, sopii pienryhmämuotoinen ripari usein leiririparia paremmin. Myös yksityisriparin käyminen on mahdollista. Se tarkoittaa sitä, että rippikoulun sisältöjä käydään läpi kahdestaan papin kanssa, yksilöllisesti sovitun sisällön ja aikataulun mukaan.
Erilaiset riparivaihtoehdot
Tässä vuoden 2026 riparivalikoima. Tietoa vuoden 2027 ripareista päivitetään elokuussa 2026.
Leiriripari kesällä
Leiriripareita järjestetään koko kesäloman ajan. Ripareita pidetään sekä Rauman edustalla Karvatin leirisaaressa että Meriristin leiri- ja toimintakeskuksessa.
Matkat leirille ja takaisin kuljetaan omin kyydein. Tästä poikkeuksena seurakunnan järjestämä maksuton venekuljetus mantereelta Karvattiin ja takaisin siellä pidettävien leirien osalta.
Leiririparit kestävät keskiviikkoaamusta tiistaiaamuun. Leiriä ennen on saman viikon maanantaina tai tiistaina riparipäivä, jolloin tutustutaan isosiin ja koko ohjaajajoukkoon ja valmistaudutaan leiriin.
Riparin konfirmaatio on Pyhän Ristin kirkossa sen viikon viikonloppuna, jolloin leiri päättyy. Poikkeuksena juhannusviikolla päättyvät riparit, joiden konfirmaatiot siirtyvät juhannuksen jälkeisen viikon viikonloppuun. Konfirmaatioita on sekä lauantaisin että sunnuntaisin.
Muistattehan ilmoittautumisen yhteydessä kertoa mahdollisista aikatauluesteistä ja kaikista ripariin liittyvistä toiveistanne. Pyrimme ottamaan niitä mahdollisimman hyvin huomioon ripariryhmiä muodostaessamme. Aina emme kuitenkaan pysty toteuttamaan kaikkia toiveita, joten on hyvä etukäteen miettiä, mitkä toiveet ovat teille ensisijaisia.
Hinta: 80 €. Tarvitset mukaan omat lakanat ja pyyhkeen. Huom! Karvatin leireille tarvitset mukaan myös oman tyynyn.
Narvin kesäkodin ripari
Riparin voi käydä myös Narvin kesäkodilla. Tämän riparin konfirmaatio pidetään Lapin kirkossa. Leiri toteutuu, jos ilmoittautuneita ryhmään on riittävästi. Leiri Narvin kesäkodilla 29.7.-4.8.2026 ja konfirmaatio Lapin kirkossa 9.8.2026 klo 13. Lapin kirkon konfirmaatioon voi osallistua, vaikka haluaisi käydä riparin muussa ryhmässä.
Hinta: 80 €. Tarvitset mukaan omat lakanat ja pyyhkeen.
Futisripari Meriristissä
Futisriparin leiri alkaa 1.1.2026 klo 15 ja päättyy 6.1. klo 18. Leiri on tarkoitettu jalkapalloa harrastaville nuorille. Ripari pidetään Meriristissä ja leiriltä kuljetaan kolmena päivänä bussikyydillä Pallo-Iirojen valmennuksen vetämiin treeneihin.
Leirin lisäksi ryhmällä on myös muita tapaamisia, joiden ajankohdat sovitaan syksyllä. Tapaamiset yritetään sovittaa mahdollisimman hyvin joukkueiden aikatauluihin sopiviksi. Riparitapaamiset alkavat syksyn 2025 aikana.
Hinta: 100 €, sisältää myös bussikyydit treeneihin. Tarvitset mukaan omat lakanat ja pyyhkeen. (Pallo-Iirot huolehtivat kenttämaksuista.)
Huomioithan, että osallistuminen edellyttää omia lajinmukaisia treenivarusteita. Konfirmaatio Pyhän Ristin kirkossa 1.2. klo 13.
Pääsiäisripari Meriristissä
Pääsiäisripari on yhdistelmä leiririparia ja yksittäisiä tapaamisia kevään aikana.
Tämä rippikoulu voi olla sopiva, jos et ole aivan varma, jaksatko koko viikon mittaista leirijaksoa. Leiripaikka mahdollistaa myös kotona yöpymisen leirijakson aikana sitä toivovalle. Yhdistelmäripari sopii hyvin myös sellaisille leirille haluaville, jotka haluavat käydä riparinsa jo kevätkauden aikana.
Hinta: 50 €. Tarvitset mukaan omat lakanat ja pyyhkeen.
Konfirmaatio Pyhän Ristin kirkossa 3.5.2026 klo 13.
Kaupunkiripari
Kaupunkiripari 3.–9.6.2026: Kaupunkiriparin aikana vietetään yhteisiä leiripäiviä eri puolilla Rauman keskustaa ja lähialueilla. Yöt nukutaan kotona. Mukana leirillä myös isosia ja paljon mukavaa tekemistä, yhdessäoloa ja yhdessä oppimista.
Kaupunkiripari kokoontuu kevään aikana muutamia kertoja tutustumaan toisiinsa ja seurakunnan toimintaan.
Kaupunkiriparin konfirmaatio pidetään Pyhän Ristin kirkossa 13.6. klo 11. Hinta: 30 €, sisältää leiripäivien ruokailut.
Pienryhmäripari
Pienryhmäripari on tarkoitettu sellaisille nuorille, jotka käyvät koulua pienryhmässä tai mukautetun oppimäärän mukaisesti. Riparipäivät alkavat klo 10 ja päättyvät klo 16. Ripari kokoontuu Unajan seurakuntakodilla, jonne kuljetaan omin kyydein.
Konfirmaatio Pyhän Ristin kirkossa 26.4.2026 klo 13.
Hinta 18 €, sisältää lounaan ja pienen välipalan leiripäivinä.
Iltaripari
Iltariparilla rippikoulua käydään joulukuusta 2025 toukokuuhun 2026. Suurin osa tapaamisista on arki-iltoina. Tapaamisia on noin 1–2 kertaa kuussa torstai-iltaisin. Lisäksi on jokin tai joitain viikonloppupäivään osuvia tapaamisia.
Konfirmaatio Pyhän Ristin kirkossa 24.5.2026 klo 13. Hinta: 0 €, iltarippikoulu on ilmainen.
Yksityisripari
Yksityisriparin aikataulu ja sisältö sovitaan yksilöllisesti. Myös konfirmaatiopäivä sovitaan yhdessä rippikouluasi ohjaavan papin kanssa.
Hinta: 0 €, yksityisripari on ilmainen.
Konfirmaatio Kodisjoen kirkossa
Mihin tahansa ripariin osallistuva voidaan halutessa konfirmoida Kodisjoen kirkossa. Konfirmaatio Kodisjoen kirkossa toteutetaan 1.8.2026 klo 11, mikäli ilmoitatte toiveesta ilmoittautuessa.
Erityisriparit
Satakunnassa järjestetään vuosittain erityistä tukea oppimiseensa tarvitseville kehitysvammaisille suunnattua pienryhmämuotoista rippikouluopetusta Satakunnan alueen nuorille.
Vaikeimmin vammaisille ja vaikeimmin autistisille nuorille järjestetään nuorten tarpeiden mukaan pienryhmä- ja yksityisrippikoulua päivätoteutuksena. Yhteistyötä tehdään koulujen kanssa. Rippikoulun työvälineinä ovat rukoushelmet, selkoraamattu ja musiikki. Opetus on osallistavaa ja kokemuksellista.
Tarvittaessa perustetaan myös muita leiriryhmiä, jos tietyltä alueelta ilmoittautuu runsaasti nuoria. Rippikouluryhmät jaetaan ensisijaisesti kunta- ja koulurajojen mukaan.
Satakunnan yhteisistä kehitysvammaisten rippikouluista ilmoitetaanUlvilan seurakunnan nettisivuilla (linkki sivuille).
Mitä ripari maksaa?
Ripareiden hinnat vaihtelevat riparista riippuen ja osa ripareista on maksuttomia. Rippikoululaskun eräpäivä on hyvissä ajoin ennen leiriä.
Tässä erilaisten ripareiden hintoja vuonna 2026:
- Leiriripari Karvatissa 80 €
- Leiriripari Meriristissä 80 €
- Leiriripari Narvin kesäkodilla 80 €
- Futisripari 100 €, sisältää bussikuljetukset treeneihin
- Pääsiäisripari Meriristissä 50 €
- Kaupunkiripari 30 €
- Pienryhmäripari 18 €
- Iltaripari on maksuton
- Yksityisripari on maksuton
Rauman seurakunnassa emme halua, että maksullisuus olisi este riparille osallistumiselle. Maksuvaikeuksien tai vähävaraisuuden perusteella seurakunta voi myöntää maksuvapautuksen tai alennetun hinnan enintään 80 euroa maksavista rippikouluista tai 80 euron alennuksen futisriparin maksusta.
Lisätietoa maksuvapautuksesta tai alennetusta hinnasta ja niiden hakemisesta saa johtavalta diakoniatyöntekijältä Satu Sallalta puh. 044 769 1270. Maksamattomat laskut siirtyvät automaattisesti perintätoimiston hoidettaviksi. Olettehan yhteydessä heti kun tiedätte hakevanne maksuvapautta tai hinnanalennusta, jotta asia ehditään selvittää ennen laskun lähettämistä.
Konfirmaatio
Ripari on yleensä noin puolen vuoden mittainen matka, joka päättyy kirkossa pidettävään konfirmaatiomessuun. Konfirmaatiossa rippikoulun käynyt tunnustaa uskonsa yhdessä seurakunnan kanssa ja hänet siunataan. Konfirmaation jälkeen nuoret saavat käydä itsenäisesti ehtoollisella. Lisäksi he saavat oikeuden toimia kummina ja 18 vuotta täytettyään asettua ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa. Rippikoulun käyminen on edellytys kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle.
Ripari on mahdollista käydä myös ilman konfirmaatioon osallistumista. Tällöin saat todistuksen rippikoulun käymisestä, mutta et konfirmoiduille kuuluvia oikeuksia.
Kesällä 2026 rippikoulujen konfirmaatiot pidetään pääasiassa Pyhän Ristin kirkossa, mutta ilmoittautuessa voi ilmoittaa, jos haluaa sen sijaan osallistua konfirmaatioon Lapin kirkossa tai Kodisjoen kirkossa.
Rippikoulun voi käydä vaikka ei kuuluisi kirkkoon tai ei ole kastettu. Konfirmaation edellytyksenä on, että konfirmoitava on kastettu seurakunnan jäsen. Kirkkoon kuulumaton rippikoululainen voidaan rippikoulun yhteydessä kastaa, mikäli hän tahtoo myös osallistua konfirmaatioon. Jos rippikoululainen on aiemmin kastettu, mutta ei enää kuulu kirkkoon, voi hän liittyä kirkkoon ennen konfirmaatiota. Rippikouluikäinen voi huoltajien luvalla liittyä kirkkoon, vaikka nämä eivät itse kirkkoon kuuluisikaan.
Turvallisuus ja riparin järjestyssäännöt
Rauman ripareilla noudatetaan seurakuntien retki- ja leiritoiminnan turvallisuusohjeita. Ohjeen mukaan leirille osallistujien tulee antaa tarvittavat tiedot terveydentilastaan ja muusta leirin ja rippikoululaisen turvallisuuteen liittyvistä asioista.
Nämä tiedot kerätään ilmoittautumislomakkeella, jolle huoltaja kirjautuu vahvalla tunnistautumisella. Näiden tietojen avulla leirin vetäjät saavat tietoa leiriläisten turvallisuuteen liittyvistä asioista, kuten allergioista, yleisestä terveydentilasta, uimataidosta, erityisen tuen tarpeesta, oppimisvaikeuksista yms. Toivomme, että saisimme riittävät tiedot nuoren tilanteesta ja tarpeista jo ilmoittautumisvaiheessa. Silloin voimme paremmin yhdessä huoltajien kanssa keskustellen varmistaa, että nuoren saa tarvitsemansa tuen riparinsa käymiseen.
Tietoja käsitellään tietoturvaselosteemme mukaisesti luottamuksellisesti ja niin, että vain rippikoulun ohjaajat näkevät tiedot. Tietoja ei siis anneta muille nuorille, esimerkiksi isosille, elleivät nuori ja huoltaja toisin erikseen toivo. Ilmoittautumistiedot poistetaan, kun niitä ei enää tarvita.
Turvallisen tilan periaatteet ovat seurakunnassa tärkeitä. Ripari on kiusaamisvapaa vyöhyke. Kenenkään ei pitäisi joutua kohtaamaan minkäänlaista häirintää tai väkivaltaa seurakunnan toiminnassa. Tämä koskee kaikkea seurakunnan toimintaa, myös ripareita. Jos rippileirillä on epäilys häirinnästä, tilanne selvitetään huolella. Tarvittaessa ollaan yhteydessä viranomaisiin.
Riparin järjestyssäännöt
- Leiriläiset noudattavat leirin johtajien ja muun henkilökunnan ohjeita ja määräyksiä, koska johtajat ovat vastuussa leiriläisistä.
- Leirillä noudatamme sovittua päiväohjelmaa ja kellonaikoja. Yöllä noudatetaan leirin päiväohjelman mukaista hiljaisuutta. Jos hiljaisuuden noudattaminen tuottaa leiriläiselle vaikeuksia, keskustellaan ongelmasta huoltajien kanssa ja voidaan siirtyä kotona yöpymiseen.
- Leirin johtajien on tiedettävä leiriläisten olinpaikka. Siksi leirialueelta ei saa poistua ilman lupaa.
- Jotta viihtyisimme, pidämme paikat siisteinä sekä sisällä että ulkona. Kiinteistön ja irtaimiston sotkeminen tai muu vahingoittaminen on kielletty. Vahingon aiheuttaja on korvausvelvollinen.
- Hygienian ja yleisen viihtyvyyden vuoksi jokainen leirillä olija huolehtii omasta puhtaudestaan.
- Turvallisuuden vuoksi uimaan voi mennä vain luvan kanssa, silloin kun seurakunnan työntekijä (ei pelkkä isonen) toimii rannalla valvojana.
- Paloturvallisuuden vuoksi avotulen teko on kielletty.
- Tupakkalain mukaan tupakointi ja tupakkatuotteiden käyttö on yksiselitteisesti kielletty lapsille ja nuorille suunnatuilla alueilla. Kaikki seurakunnan leirikeskukset piha-alueineen ovat tällaisia.
- Alkoholin, huumausaineiden, muiden päihteiden sekä tupakkatuotteiden tuominen leirille, niiden hallussapito ja käyttö ovat ehdottomasti kiellettyjä.
- Teräaseiden, puukkojen, monitoimityökalujen, linkkuveitsien yms. tuominen leirille on kielletty, ellei leirikirjeessä ole toisin ohjeistettu. Leirikeskuksista löytyvät kaikki tarvitsemamme työkalut ja leireilytarvikkeet.
- Kännykän voi ottaa mukaan leirille, mutta seurakunnan vakuutus ei kata henkilökohtaisia tavaroita.
- Leirikeskuksen tavarat ovat yhteistä omaisuuttamme. Siksi niistä on pidettävä hyvää huolta ja palautettava lainatut tavarat paikoilleen käytön jälkeen.
- Pelisääntöjä noudattamalla vahvistamme leirin yhteishenkeä. Jos leiriläinen ei noudata sääntöjä, johtajat keskustelevat hänen kanssaan. Tarvittaessa kysymme huoltajan mielipidettä. Leiriltä poistaminen on myös mahdollista, ja se johtaa rippikoulun keskeytymiseen.
Infoa vakuutuksista
Seurakunnalla on suppea tapaturmavakuutus, joka korvaa riparilla tapahtuneiden tapaturmien hoitokuluja. Vakuutus on pienimuotoinen ja koskee vain seurakunnan itse järjestämää ohjelmaa eikä esimerkiksi kata futisriparin treeneissä tapahtuneita tapaturmia. Riparilaisten henkilökohtaisia esineitä, esimerkiksi kännykkää, vakuutus ei korvaa. Lisätietoja seurakunnan vakuutuksista saa talous- ja henkilöstöpäällikkö Sanna Kempiltä, p. 044 769 1206.