Siirry sisältöön

Tervetuloa Kodisjoen saarnahuonekunnan sivulle!

Kodisjoen saarnahuonekunta on Suomen ainoa saarnahuonekunta.

Kodisjoen saarnahuonekunta on Suomen ainoa saarnahuonekunta

Kodisjoki (siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)oli keskiajan päättyessä Laitilan pitäjän luoteisosassa sijaitseva kymmenestä talosta koostuva kylä. 1700-luvun lopulla Kodisjoen kylän talojen anomuksesta Ruotsin kuningas Kustaa III myönsi luvan kirkon rakentamiseen ja hautausmaan perustamiseen. Seuraavat vuosisadat Kodisjoki kuului saarnahuonekuntana Laitilan seurakuntaan(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan).

Vuodesta 2007 Kodisjoki on ollut kuntaliitoksella osa Rauman kaupunkia ja samalla Rauman seurakuntaa. Rauman seurakunnan ja Kodisjoen saarnahuonekunnan tehtävänjako on vahvistettu yhteistyösopimuksella.

Kodisjoen saarnahuonekunnan toimintaa

Kodisjoen saarnahuonekunta järjestää aktiivisesti tapahtumia ympäri vuoden. Talkoilla siistitään keväällä ja syksyllä kirkon pihamaa ja koko hautausmaa-alue sekä Kodistuvan piha-alue. Kirkkoon tehdään suursiivous tarvittaessa muutaman vuoden välein. Kodisjoen Martat huolehtivat sankarihaudan kukituksesta, kastelusta sekä muusta hoidosta kesäkauden ajan.

Saarnahuonekunnan aktiiviset jäsenet osallistuvat toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen. Kodisjoella kokoontuu varttuneen väen piiri ja raamattupiiri kahdesti kuukaudessa, ja lähetyspiiri kerran kuukaudessa. Perheiden yhteistä toimintaa on joka toinen viikko kokoontuva pyhäkoulu. Kodistuvalla kokoontuu käsityöpiiri kahdesti kuukaudessa.

Kodistuvalla Rauman seurakunta järjestää myös lasten kerhotoimintaa sekä perhekerhoja.

Useita järjestäjiä
Gospelbändi Nestori
Nuortentalo
Nestori
Kodisjoen saarnahuonekunta
Kodisjoen raamattupiiri
Kodistupa
Pyhän Ristin kirkko
Kodisjoen saarnahuonekunta
Kodisjoen käsityöpiiri
Kodistupa
Pyhän Ristin kirkko
Kodisjoen saarnahuonekunta, Rauman seurakunta
Vanhan käsikirjan messu
Kodisjoen kirkko
Kodisjoen kirkko
Kodisjoen saarnahuonekunta
Kodisjoen raamattupiiri
Kodistupa
Pyhän Ristin kirkko
Kodisjoen saarnahuonekunta
Kodisjoen käsityöpiiri
Kodistupa
Pyhän Ristin kirkko

Kodisjoen saarnahuonekunta huolehtii Kodisjoen kirkon kiinteistöistä

Kodisjoen kirkon kiinteistöihin sisältyvät kirkko, pappila ja hautausmaa. Lisäksi saarnahuonekunta huolehtii taidekoti Ylénistä(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan). Saarnahuonekunnan asioita hoitaa ja päätökset tekee kirkkohallintokunta. Kirkkohallintokunta huolehtii myös maan hankintaan liittyvistä asioista. Rauman seurakunta avustaa saarnahuonekuntaa taloudellisesti.

Kodisjoen saarnahuonekunnan kokouksessa ääni- ja puhevaltaisia ovat Kodisjoen kylän alueella asuvat Rauman seurakuntaan kuuluvat äänivaltaiset jäsenet.

Lähellä sijaitsevia tiloja ja kohteita

  • Kodisjoen hautausmaa
    Hiekkapolku keskellä, molemmin puolin nurmikkoa, puita ja hautakiviä.

    Kodisjoentie 1445, 27310 Kodisjoki

  • Kodisjoen kirkko

    Kodisjoentie 1445, 27310 Kodisjoki

    Max 220 henkilöä

  • Kodistupa
    Hiekkapiha kuvan etuosassa, taaempana punainen rakennus.

    Kodisjoentie 1453 A, 27310 Kodisjoki

    Max 96 henkilöä

  • Kodisjoen hautausmaahan ja tiloihin liittyvät varaukset ja kysymykset

    Kodistuvan ja Kodisjoen kirkon varaukset

    Rauman seurakunta, puh. 044 769 1226.

    Kodisjoen hautausmaa ja muut saarnahuonekunnan hallintoasiat
    • Aulis Mattila, hallintokunnan puheenjohtaja puh. 040 077 2436
    • Tiina Rehmonen, hallintokunnan sihteeri puh. 050 560 5891
    Kodisjoen hautavaraukset

    Jouni Laaksonen, ylipuutarhuri, Rauman seurakunta, puh.044 769 1411

    Sanomakellojen soitto

    Rauman seurakunta puh. 044 769 1216.

    Haudankaivaja

    Pekka Heikola, puh. 040 072 7647

    Hautausmaahoitaja

    Tarja Raula, puh. 045 234 5567