Talli
Talli on seurakunnan nuorten kokoontumispaikka. Tallissa järjestetään nuorteniltoja, koululaisten klubeja, rippikoulukokoontumisia ja muita tapaamisia. Tallissa kokoontuu myös muskarit. Parkkipaikka löytyy Tallin vierestä. Muista parkkikiekko!
Tallikedonkatu 11, 26100 Rauma
Esteettömyys
- Esteetön tila
- Esteetön WC
- Lastenhoitohuone
Tilan varustelu
- Keittiö
- Pöytiä
- Sähköpiano
- Tuoleja
Tallilla on monipuolinen historia
Nykyisen juuri saneeratun virastotalon paikalla sijaitsi viimeinen ns. pappilarakennus. Puinen pappila piharakennuksineen purettiin 1960-luvun alussa, mutta pihan perällä sijainnut Talli säilytettiin. 1920- ja 1930-luvulla tätä Tallia käyttivät ne kaupunkilaiset, jotka olivat vuokranneet pappilan laidunmaita.
Vanhassa Raumassa asunut tyttö tai poika vei aamuisin lehmän laitumelle ja haki sen illalla pois. Joinakin vuosina eläin vietiin yöksi kotiin, mutta toisina vuosina se saatettiin jättää yöksi tuohon pappilan talliin riippuen siitä, millainen sopimus oli saatu aikaiseksi pappilan kanssa. Tallikedolla ja sen Tallissa ovat raumalaiset lapset ja nuoret tavanneet toisiaan siis aiemminkin.
Talliketo (nykyinen ”cittarin”, ”mäkkärin” ja Prisman alue) on tuttu kokoontumispaikka raumalaisille lapsille ja nuorille. 100 vuotta myöhemmin nuoriso voi ensin pörrätä ”Cittarin parkkialueella” ja tulla sitten tapaamaan toisiaan Tallin nuorteniltaan. Lehmä vain on vaihtunut mopoautoon ja kedon kukkaset biljardipöytään.
Tarkkaa tietoa ei taida löytyä mistään mikä on juuri tämän Tallin todellinen ikä. Selvää kuitenkin on, että se on vahva osa paikallista historiaa ja jatkumoa.
Tallirakennus muutettiin vuonna 1965 autotalli- ja varastotiloiksi. Tätä ennen siinä oli puucee-, pesutupa- ja varastotiloja. Vankassa rakennuksessa on noin 46 cm paksut tiilirakenteiset ulkoseinät. Rakennuksen länsipäädyssä oli asunto. 2000-luvun lopussa tehty remontti muutti Tallin varastotilasta liiketilaksi. Edelliset asukkaat ovat pitäneet Tallia hyvin.
Kuluvan vuoden aikana lapset, nuoret ja perheet alkavat kokoontumaan Tallissa. Katsotaanko samalla vielä vähän kauemmas historiaan, parin tuhannen vuoden taa?
“Sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa”.
Kertomuksen mukaan paimenet päätyivät erään tallin luo. Sieltä he löysivät Marian, Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä eläinten keskellä.
On kunnia saada liittyä edelleen tähän kertomukseen, raumalaisten ikiomassa Tallissa.
Teksti: Jani Ahonen, johtava kasvatuksen ohjaaja