Siirry sisältöön

Erilaiset messut ja kirkkohetket

Hengellisyys Rauman seurakunnassa perustuu perinteisiin ja uudistumiseen. Ammennamme Rauman fransiskaanisesta historiasta ja tarjoamme mahdollisuuksia monipuoliseen hengellisyyteen. Tule mukaan messuun ja kirkkohetkiin!

Kirkon torni ja kirkon kattoa. Kirkkaansininen taivas.

Rauman seurakunnan messuja

Koe monipuolista hengellisyyttä erilaisissa messuissamme!

Perhemessu

Perhemessu eli perhekirkko on tarkoitettu koko perheelle. Lue lisää perhekirkosta perhekirkon verkkosivulta (linkki sivulle).

Franssinmessu

Franssinmessu on raumalainen yhteisöllinen messu, jota vietetään sunnuntai-iltaisin Nuortentalolla noin kerran kuukaudessa. Tunnelma on lämmin ja yhteisöllinen ja messun jälkeen syödään yhteistä iltapalaa.

Franssinmessut ovat perheystävällisiä ja leppoisia messuja, joita vietetään Nuortentalolla (Hallikatu 12).

Mukaan saavat tulla kaikki etsijästä konkariin, lapsesta aikuiseen. Tilaisuuksia vietetään pääsääntöisesti kuukauden toinen ja neljäs sunnuntai.

Tule mukaan kotoisan leppoisaan yhteisölliseen messuun! Franssinmessu tahtoo omalta osaltaan olla vahvistamassa yhteisöllisyyttä Raumalla. Tilaisuus kestää noin tunnista puoleentoista ennen iltapalalle siirtymistä. Tervetuloa mukaan!

Franssinmessussa on Raamatun opetusta, rukousta, ehtoollisen sakramentti, lapsille omaa tekemistä. Messun jälkeen tarjoamme pientä iltapalaa kaikille messun jälkeen. Ytimessä on, hyvässä ilmapiirissä, Jumalan ja toisten ihmisten kohtaaminen. Tavoitteena on kasvaa yhdessä kristittyinä omassa elämässä, omaan tahtiin.

Tule franssintiimin vapaaehtoistehtäviin

Messussa on vapaaehtoisvetoisia palvelutehtäviä. Haluaisitko sinä tulla mukaan palvelemaan toisia? Franssinmessun yhteisöllisyys tarkoittaa, että jokaisella, sinullakin, on jotakin annettavaa messuun. Siksi messu tehdään yhdessä, ja maallikoilla on aktiivinen rooli.

NSV-messu

NSV-messu on Nuoren seurakunnan veisukirjan messu. Tämä messu on suunnattu nuorille ja nuoret osallistuvat messun toteutukseen. NSV-messu järjestetään Pyhän Ristin kirkossa perjantaisin noin kerran kuussa.

Koulukirkko

Koululaiskirkkoja toteutetaan yhteistyössä paikallisten oppilaitosten kanssa. Ohjelmassa on vuosittain muun muassa koululaisten joulukirkko ja pääsiäiskirkko. Rauman seurakunnan kouluyhteistyöstä voi lukea lisää kouluyhteistyöstä kertovalta verkkosivulta(avautuu uuteen ikkunaan).

Tangomessu

Kirkkohetki tangomusiikin tunnelmissa. Kokonaisuuteen on valikoitunut teksteiltään kaihoisia ja lohdullisia tangoja. Tangomessun kaava noudattaa sanajumalanpalveluksen kaavaa, eli ehtoollista ei vietetä. Tangomessua vietetään Raumalla noin kerran vuodessa.

Sanajumalanpalvelus

Sanajumalanpalveluksessa keskitytään sanaan ja rukoukseen. Sanajumalanpalveluksessa ei vietetä ehtoollista.

Kansanlaulukirkko

Kansanlaulukirkossa lauletaan tuttuja ja perinteisiä kansansävelmiä hengellisin sanoituksin. Näissä tilaisuuksissa lauluina kaikuvat esimerkiksi Anna-Mari Kaskisen sanoittamat, pelimannien säestämät virret ja laulut.

Holy Communion, englanninkielinen messu

We regularly celebrate International Holy Communion service mainly in English, usually a few times per season, at the Church of the Holy Cross (Luostarinkatu 1). After the service, everyone is warmly invited to stay for coffee and fellowship in the Parish Hall next door.

1700-luvun käsikirjan ehtoollisjumalanpalvelus

Vanhan käsikirjan messu toimitetaan 1700-luvun käsi- ja virsikirjan mukaan.

Hiljaisuuden messu

Luterilaisen kirkon ehtoollisjumalanpalvelus, jossa korostuvat pysähtyminen, rukous, Raamatun mietiskely ja lepo. Saarnan ja puheen sijaan messussa on enemmän tilaa hiljaisuudelle, ja musiikki johdattaa osallistujia meditaatioon ja rauhoittumiseen.

Konfirmaatiomessu

Rippikoulun päätteeksi vietetään konfirmaatiomessua kirkossa. Konfirmaatiomessu on nuorten ja seurakunnan yhteinen juhla, joka valmistellaan yhdessä konfirmoitavien nuorten kanssa. Konfirmaatio merkitsee vahvistamista.

Raumlane messu

Rauman kirkos me fiira Raumlaist messu, kon tarkotta, ett alttarpalvlus ja raamatuntäksti ja saarna ovak kaikk Rauma seudun taikk länsranniko murttel. Virsiks o valkatt raumlaissi sävelmi ja raumlaiste säveltämi. Tervtulo messuhu Raumam Pyhä Ristin kirkkoho!

Partiomessu

Uudet ja vanhat laulut kutsuvat partiolaisia ja muita kulkijoita suuren nuotion lämpöön, Jumalan rakkauden hehkuun ja jakamaan lämpöä eteenpäin kaikille sitä tarvitseville. Alun perin Loisto-suurleirille (1996) tehty Anna-Mari Kaskisen sanoittama ja Pekka Simojoen säveltämä partiomessu on täydentynyt uusilla lauluilla vuoden 2016 Yhteisvastuukeräyksen ja Roihu–suurleirin teemoihin liittyen.

Metallimessu

Metallimessu on luterilainen jumalanpalvelus, jossa hevimusiikki on olennaisessa osassa. Metallimessuja alettiin toteuttaa, koska pidettiin tärkeänä, että myös tunnustavalla kristillisellä hevimusiikilla on paikka yleisessä jumalanpalveluksessa. Luterilaisuudessa musiikilla on perinteisesti keskeinen rooli. Se on kuitenkin vain väline sanoman esille tuomiseen.

Kirkkohetket

Kirkkoon voi piipahtaa hetkeksi arki-iltana ehtoolliselle tai aloittaa viikkonsa rukoushetkellä. Seurakuntaelämä on monipuolista – tässä joitakin kirkkohetkiä ja muita tapahtumia.

Kirkkohetkiä ja muita tapahtumia

Tervetuloa ehtoolliselle, musiikin ja rukouksen pariin tai kinkereille.

Iltahetki

Arki-illan ehtoollishetki Pyhän Ristin kirkossa. Iltahetkessä voit levähtää puolen tunnin ajan ehtoollisen ja musiikin äärellä. Usein illoissa on mukana Rauman musiikkiopiston soiton opiskelijoita.

Kesäillan hartaus

Tule tunnelmalliseen Kordelinin kappeliin hiljentymään kesäsunnuntai-iltana Sanan, musiikin ja runojen ääreen.

Kinkerit

Tervetuloa oppimaan, keskustelemaan ja kohtaamaan oman lähiseudun ihmisiä! Kinkerit ovat vuosisatoja jatkunut kirkollinen perinne, joka jatkuu Raumalla erityisesti vanhan Rauman Maalaiskunnan, Kodisjoen sekä Lapin kappeliseurakunnan alueilla.

Kinkereillä on tarjolla kristillisen uskon opetusta, hartauksia, yhdessä laulettavia virsiä, kahvitusta ja mukavaa yhdessäoloa. Kinkerit ovat avoimia kaikille – voit tulla mukaan muillekin kuin oman kotikylän tai kinkeripiirin kinkereille, eikä haittaa vaikka osallistuisit useammillekin!

Kinkereillä opeteltiin entisaikoina muun muassa lukemaan ja luettiin katekismusta sekä Raamattua. Vielä 1960-luvulla nuoret pyrkivät kinkereillä rippikouluun. Opettajana toimivat pappi ja kanttori. Kinkeriperinne juontuu keskiajan papiston ripitysmatkoihin, jotka kehittyivät ajan mittaan lukutaidon ja kristinopin opetustilaisuuksiksi.Yleisesti kinkereitä järjestettiin Suomessa laajasti aina kansakoulujen yleistymiseen asti. Usein kinkereillä sovittiin myös kylän tai kinkeripiirin sisäisistä asioista.

Kinkereihin kuuluu vieläkin opetusta ja leppoisaa keskustelua Raamatusta tai jostakin ajankohtaisesta kirkon elämää koskevasta aiheesta sekä virrenveisuuta kanttorin johdolla.

Vesper

Vesper on lyhyt rukoushetki, joka pitää sisällään rukousta, virsiä, Raamatun lukua ja hiljaista mietiskelyä. Tärkeä osa vesperiä on myös yhteisten asioiden ja kirkkoon jätettyjen esirukouspyyntöjen puolesta rukoileminen.

Adventtivesper (esimerkiksi Maasalon ja Haapasalon vesperit) on tavalliseen vesperiin pohjautuva sävellys, jossa muun muassa psalmi on sävelletty kuorolle, uruille ja solisteille, sekä osa virsistä on sovitettu kuorolle ja uruille. Seurakunta pääsee osallistumaan adventtivesperiin virsiä ja liturgisia lauluja laulamalla.

Rauman Pyhän Ristin kirkossa adventti- ja jouluvesperiä vietetään perinteisesti Joulun aikaan.

Tietoa jumalanpalveluksesta

Onko siitä jonkin verran aikaa, kun olet viimeksi käynyt messussa? Tutustu pieneen johdatukseen jumalanpalveluksesta ja tule rohkeasti mukaan juuri sellaisena kun olet.

Kirkon torni ja kattoa.
Lapin kappeliseurakunta
Sanajumalanpalvelus
Lapin kirkko
Kirkko hautausmaan keskellä
Rauman seurakunta
Messu
Pyhän Ristin kirkko
Pyhän Ristin kirkko
Rauman seurakunta
Kesäillan hartaus
Kordelinin kappeli
Kordelinin kappeli
Lapin kappeliseurakunta
Kappeliseurakunnan keskiviikon saunailta
Narvin kesäkoti
Narvin kesäkodin sauna sisältä
Lapin kappeliseurakunta
Rukoilevaisseurat
Lapin seurakuntakoti
Pyhän Ristin kirkko
Rauman seurakunta
Juhannuspäivän messu
Pyhän Ristin kirkko
Pyhän Ristin kirkko

Hiljaisuuden tapahtumia

Anna tilaa hiljaisuudelle – vaikka retriitissä tai hiljaisessa rukoushetkessä.

Kukkia metsässä iltavalossa.