Torilla tavattiin: Diakonian 150-vuotisjuhlaa vietettiin Raumalla elokuun helteessä ja ukkosessa suurella joukolla
Kohtaamisia, lämpöä, sadetta, soppaa, ukkosen jyrinää ja suurta tunnetta – diakonian juhlapäivä oli kuin ihmisen elämä. Päivän aikana ukkosrintama jyristi Rauman yli ja illan tunnelmallisesta päätöskonsertista nautittiin kauniissa ilta-auringossa. ”Ihmisen puolella” -juhlaa vietettiin Rauman torilla ja Pyhän Ristin kirkossa. Pienelle pyhiinvaelluksellekin päästiin.
Rauman kauppatori alkoi täyttyä ihmisistä puolenpäivän jälkeen, kun arkkihiippakunnan diakonian 150-vuotisjuhlaväki saapui paikalle. Juhlijoita saapui koko arkkihiippakunnan alueelta – Turun ja Kaarinan seurakuntien alueelta liikkeelle lähdettiin kahdella bussilla. Ennakkoon ilmoittautuneita juhlavieraita oli lähes kaksisataa.
Juhlaan osallistuivat myös arkkipiispa Tapio Luoma ja piispa Mari Leppänen. Torilla juhlakansan kesken käytiin monta keskustelua.
Piispat avasivat juhlatilaisuuden. Arkkipiispa Tapio Luoma painotti, että tulevaisuudessakin on tärkeää, että diakonia luo luottamusta tulevaisuuteen ja tuo toivoa ihmisille.
Torilla keskusteltiin hyvästä elämästä. Keskustelussa olivat mukana nuoret kokomusasiantuntijat Paavo (vasemmalla) ja Aurora sekä arkkipiispa Tapio Luoma (kolmas vasemmalla), kaupunginjohtaja Esko Poikela ja toimittaja Sofia Martens. Keskustelua luotsasi päätoimittaja Janne Rantanen. Kolmasluokkalaisen Paavon mielestä hyvään elämään kuuluu koiria ja jalkapalloa, viidesluokkalaisen Auroran mielestä kokemuksia, iloa ja hauskuutta sekä kavereiden kanssa oloa.
Hyvän elämän pohdinnan jälkeen siirryttiin teatterin ja musiikin maailmaan: Sari ja Perttu Suominen esittivät musiikkinäytelmän Maailman valot.
Juhlaan oli saapunut sadoittain vieraita eri puolilta arkkihiippakuntaa. Monet kävivät syömässä Vanhan Rauman ravintoloissa, mutta tarjolla oli myös perinteinen soppatykki ja reilusti hernekeittoa. Soppaa nautiskellessa sai kuunnella GG ja Tyhjät taskut – yhtyeen musiikkia.
Tapahtumassa sai halutessaan osallistua Yhteisvastuukeräykseen. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan lapsia ja nuoria. Keräyskohde on niin tärkeä, että mukana oli hieman suurempikin keräyslipas!
Torilla esittäytyi Yhteisvastuukeräyksen lisäksi myös Kirkon Ulkomaanapu, pyhiinvaellustoiminta ja myös seurakuntavaaleista sai torilla tietoa.
Suuri joukko kulki pienen pyhiinvaelluksen pitkin Vanhan Rauman katuja kohti Pyhän Ristin kirkkoa. Reitti kulki Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioiden ja Rauman pienimmän kadun Kitukrännin kautta kirkolle.
Täydessä Pyhän Ristin kirkossa vietettiin messua. Voit katsoa jumalanpalveluksen täältä: https://youtu.be/8dmyqG1jm3k
Samuli Edelmann ja Orkestra Suora Lähetys keräsivät torille suuren yleisön
Illan huipensi Samuli Edelmann ja Orkestra Suora Lähetys, jotka soittivat iloisen ja tunnelmallisen keikan. Konsertti päättyi Samuli Edelmannin tulkintaan Vesa-Matti Loirin laulusta Väliaikainen. Yleisö kuunteli seisten hienoa tulkintaa.
Katso livetaltiointi keikasta täältä: Ihmisen puolella – Yhteisvastuu-konsertti | Samuli Edelmann & Suora Lähetys | KE 17.8. klo 18.30 – YouTube
Diakonian 150-vuotisjuhla ”Ihmisen puolella” toteutettiin yhteistyössä arkkihiippakunnan tuomiokapitulin, Yhteisvastuukeräyksen ja Kirkkopalveluiden kanssa. Mukana mahdollistamassa oli suuri joukko esiintyjiä ja vapaaehtoisia avustajia. Kiitos upeasta juhlasta kaikille!