Siirry sisältöön

Rauman seurakuntavaalien ehdokasmäärä kasvoi selvästi: ehdolla 69 henkilöä

Henkilöitä kokoustilassa istumassa pöytien ääressä.

Rauman seurakuntavaalien ehdokasmäärä kasvoi selvästi: ehdolla 69 henkilöä

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi 15.9. Määräaikaan mennessä Rauman seurakunnan ja Pyhärannan seurakunnan seurakuntavaaliin lähti mukaan 69 ehdokasta kolmelta eri valitsijayhdistykseltä.

Vaalit järjestetään yhdessä Rauman ja Pyhärannan seurakuntien kesken ja vaaleissa valitaan 29 valtuutettua Rauman seurakunnan kirkkovaltuustoon. Varsinainen vaalipäivä on 15.11.2026.

Ehdokasmäärän perusteella seurakunnan tulevaisuus kiinnostaa: vaalissa on ehdokkaita enemmän kuin kahdessa edellisessä Rauman seurakuntavaalissa. Ehdokasmäärän nousuun vaikuttaa osaltaan se, että vaali käydään yhteisesti Pyhärannan seurakunnan kanssa. Kuitenkin ehdokasmäärä on kasvanut selvästi vuodesta 2022, jolloin se oli 56. Vuoden 2018 ehdokasmäärä oli 67.

Vaalilautakunta on alustavasti tarkastanut valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat sekä niiden ehdokaslistat. Lautakunta tulee vahvistamaan valitsijayhdistykset ja niiden ehdokkaat seuraavassa kokouksessaan 1. lokakuuta 2026.

Seurakuntavaaliehdokkaisiin pääsee tutustumaan seurakuntavaalipaneelissa tiistaina 22.9. Pyhän Ristin kirkossa klo 17.30. Lokakuun 8. päivänä aukeaa vaalikone, jonka avulla voi tutustua ehdokkaiden mielipiteisiin erilaisista seurakuntaa koskevista teemoista.

Seurakuntavaaliehdokkaat (ei vielä vaalilautakunnan vahvistamia)

Kotiseurakunta-ehdokaslista

Otso Huuska

Mirja Kauppila-Laine

Janne Koivisto

Mila Kotilainen

Kirsi Kotisalo

Janne Kuusisto

Iida Lampi

Maija Lampinen

Jarkko Laukkanen

Riikka Lehtinen

Saara Lehto

Merja Loutti

Iisak Pertola

Matti Raunio

Jaakko Renko

Anu Sallinen

Sanna-Kaisa Salminen

Pasi Schultz

Teija Sirola

Saija Tanhuanpää

Kari Vainio

Pyry Vainio

Pentti Vilo

Toni Yli-Karro

Yht 24

Sosialidemokraatit kotikirkon parhaaksi -ehdokaslista

Kirsi Aalto

Marjut Aitonurmi

Mika Aitto-oja

Anne Holgeri

Keijo Jalonen

Antti Kalin

Rainer Lehti (Raikke)

Markku Malmsten

Sirkka Mantere

Aino Marttinen

Marja-Leena Mattila

Marjo Merinen

Irma Salo

Seppo Sattilainen

Sari Seimelä

Minna Uusitalo

Marjo Varjonen

Sirpa Viitanen

Carita Virtanen

Yhteinen seurakuntamme -ehdokaslista

Keijo Ahorinta (Keke)

Tuomo Grundström

Päivi Hinno

Kauko Hurme

Tuija Kankkio

Hannu Kaukonen

Pirkko Kolha

Eero Kuikanmäki

Helena Kuusisto

Jari Laaksonen

Merja Lahdenpää

Suvi Lamminen

Jouni Lehto

Jouni Mikkonen

Päivi Mäkelä

Eija Ollila

Tiina Rehmonen

Suvi Routasalo

Risto Ruoho

Piia Siren

Heli Sunila

Juha-Lassi Tast

Seppo Toriseva

Virpi Tähtinen

Minna Vilminko

Katariina Vähä-Ettala