Siirry sisältöön

Kauneimmat joululaulut kutsuvat joulun aitoon tunnelmaan

Tule laulamaan ja jakamaan joulun iloa!

Tähtitaivas, jonka päällä teksti: Kauneimmat Joululaulut ja Suomen Lähetysseuran logo.

Keskiviikkona 3. joulukuuta se alkaa! Ensimmäinen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuus järjestetään Kodiksamin kylätalolla 3.12. klo 18 alkaen. Joululauluja pääsee laulamaan vielä loppiaisenakin, Unajan seurakuntakodilla 6. tammikuuta klo 13. Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksia järjestetään joulukuun aikana ympäri Raumaa ja laulamaan pääsee yli kahdessakymmenessä tilaisuudessa. Laulu soi heikoimmassa asemassa olevien lasten auttamiseksi maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta.

Tuttuja ja uusia joululauluja

Joululaulutilaisuudessa saa joululauluvihkon, joka sisältää tuttuja ja myös uusia joululauluja.

Nämä lauluvihkosta löytyvät laulut ovat viime vuosina olleet suosituimmat joululaulut Suomen Lähetysseuran vuoden kauneimman joululaulun äänes­tyksessä: Taivas sylissäni, Varpunen jouluaamuna, Sydämeeni joulun teen, Sylvian joululaulu ja Tulkoon joulu.

Tänä vuonna lauluvihkosta löytyy seuraavia uusia joululauluja: Enkellaulu kajahtaa, Ensimmäinen joulu, Hyvän joulun toivotus, Hän seimessä nukkuu, Jouluyön hymni, Osaatko naattia joulusta?, Piirrän pienen tähden ja Tuiki tuiki tähtönen.

Tänä vuonnakin saa äänestää omaa joululaulusuosikkiaan. Kauneimmatjoululaulut.fi -sivustolla on jokaisen mahdollista äänestää mielestään kauneinta joululaulua. Äänestystulos huomioidaan ensi vuoden lauluvalinnoissa.

Laulamalla joulumieltä ja positiivista muutosta maailman köyhimpien ihmisten elämään

Kauneimmat Joululaulut on paitsi joulun ajan musiikkitapahtuma, myös yksi Suomen suurimmista hyväntekeväisyyskampanjoista. Kampanjan vuosittainen keräystulos on ollut noin miljoona euroa. Seurakunnat keräävät tilaisuudessa kolehdin Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön. Keräyksen tuotoilla saadaan aikaan positiivista, pysyvää muutosta kehittyvien maiden kaikkein köyhimpien ihmisten elinolosuhteissa.

Lämpimästi tervetuloa laulamaan ja jakamaan joulun iloa!

Kauneimmat Joululaulut Raumalla 2025